Savolais-turkulainen tutkimus korvatulehduksen antibioottihoidon tehosta
Savolais-turkulainen tutkimus korvatulehduksen antibioottihoidon tehosta
SAVOtitis - tutkimuksen syntytarina
Nimessä yhdistyy kaksi tutkimuksellemme keskeistä asiaa:
Savo - eli tutkimus on saanut alkunsa Pohjois-Savosta ja laajentui aluksi Etelä-Savoon, sekä viimeisimmäksi pääsimme myös Savon ulkopuolelle Turkuun
Otiitti - eli akuutti välikorvatulehdus on pienten lasten yleisin bakteeriperäinen infektio, johon käytetään usiemmiten antibiootti hoitoa
Kuitenkin korvatulehduksen yleisyydestä huolimatta tutkimusnäyttö korvatulehduksen optimaalisesta hoidosta on puutteellista. Suomessa eniten käytetyn antibioottihoidon, eli amoksisilliinin, tehoa ei ole osoitettu. Lisäksi aiemmista tutkimuksista tiedämme, että iso osuus pienistä toipuu välikorvatulehduksesta myös ilman antibioottihoitoa.